Kiinalainen lääketiede ja moksaus perätilavauvan kääntymisen tukena
Ehkä jo tiedätkin, että perätila tarkoittaa vauvan olevan kohdussa pää ylöspäin ja peppu ja/tai jalat alaspäin. Perätilassa oleminen on vauvalle hyvin tavallista raskauden aikana, ja suurin osa vauvoista kääntyy itsestään päätarjontaan ennen synnytystä siellä 32-34 raskausviikon aikana. Jos vauva on vielä loppuraskaudessa perätilassa, hänen omaehtoista kääntymistään voidaan tukea esimerkiksi moksauksella.
Moksaus eli moksibustio on perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen kuuluva lempeä lämpöhoito. Perätilan hoidossa lämmitetään BL67-akupunktiopistettä, joka sijaitsee pikkuvarpaan kynnen ulkonurkassa. Lämmittämisen tarkoituksena on aktivoida vauvan liikkeitä ja luoda siten mahdollisuus kääntyä päätarjontaan. Vauvaa ei siis käännetä ulkoapäin, vaan moksaus tukee hänen omaa liikkumistaan ja kääntymistään.
Tutkimusnäyttö moksauksen käytöstä on lupaavaa. Kokonaisuutena moksaus todennäköisesti lisää vauvan mahdollisuutta olla päätarjonnassa synnytyksen käynnistyessä. Yksittäisten tutkimusten tulokset kuitenkin vaihtelevat, eikä hoito takaa vauvan kääntymistä. Se voi kuitenkin tarjota turvallisesti lempeän keinon tukea vauvan omaehtoista kääntymistä.
Moksaus aloitetaan tavallisesti raskausviikoilla 33–35. Tällöin suurin osa vauvoista on jo kääntynyt, eikä tällöin perätilaa hoideta turhaan, mutta samalla kohdussa on yleensä vielä hyvin tilaa kääntymiselle. Täällä Sivutaskulla varmistetaan vielä, että vauva todella on perätilassa. Ensimmäinen hoito tehdään yhdessä täällä vastaanotolla ja neuvon kotihoidon sekä saat tarvittavat välineet. Sitä ennen voidaan alaselän, pakaroiden ja reisien lihaskireyksiä vielä hoitaa guashalla. Lisäksi saat kehoa tasapainoittavat ja rentouttavat venyttely- ja asentohoitoliikeohjeet. Näillä ei välttämättä ole tutkitusti tehoa perätilan kääntymiseen.
Moksauksen soveltuvuus juuri sinulle ja vauvallesi arvioidaan tietysti. Erityisesti verinen vuoto, lapsivedenmeno, istukkaan liittyvät ongelmat tai yleensäkin huoli vauvan voinnista ovat moksauksen esteenä. Moksaus ei tietystikään korvaa perätilan hoitoa ja suunnitelmaa neuvolassa tai sairaalassa, vaan on täydentävä hoitomuoto, jonka tavoitteena on antaa vauvalle mahdollisimman hyvät edellytykset kääntyä itse päätarjontaan.
Täällä vielä tutkimustietoa aiheen tiimoilta:
Coyle ME, Smith C, Peat B. Cephalic version by moxibustion for breech presentation. Cochrane Database of Systematic Reviews. 2023;5:CD003928. https://www.cochrane.org/evidence/CD003928_moxibustion-turning-baby-breech-position?utm_source=chatgpt.com
Higashihara A, Horiuchi S. Smoke or smokeless moxibustion treatment for breech presentation: a three-arm pilot trial. Japan Journal of Nursing Science. 2021;18(4):e12426. https://doi.org/10.1111/jjns.12426
Bue L, Lauszus FF. Moxibustion did not have an effect in a randomised clinical trial for version of breech position. Danish Medical Journal. 2016;63(2):A5199. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26836801/

