Lääkäri Jatta

Hei,

olen lääkäri Jatta. Olen seurannut sairaanhoitaja-äitini jalanjälkiä auttamisen urallani. Valmistuin lääkäriksi 20 vuotta sitten ja jo tuolloin oli selvää, että haluaisin kohdata potilaani vertaisena ihmisenä enkä asettua tietäjän asemaan. Haluan kohdata asiakkaani ennakkoluulottomasti ja toimia ikäänkuin lääketieteen konsulttina, joka tuo tähän hetkeen sekä tiedon että taidon, ja soveltaa näitä yksilöllisesti jokaisen kohdalla. Naistentaudit ja synnytykset valikoitui erikoisalakseni yksinkertaisesti siitä syystä, että siinä saa olla kanssakulkijana koko elämänkaaren läpi. Elämän ihme jaksaa ihmetyttää ja ihastuttaa minua yhä uudelleen.

Lauran kanssa olemme olleet ystäviä lähes 15 vuotta ja olen onnekas, kun saan nyt olla mukana kirjoittamassa Neuvolan Sivutaskun tarinaa. Tehtäväni on vastata siitä, että Neuvolan Sivutaskussa sinua palvelee asianmukaisesti koulutettu, osaava henkilökunta ja tarjoamme vain tutkittuun tietoon perustuvaa palvelua. Arvostan ammattilaisen taitoa nähdä ihminen ja tämän voimavarat kokonaisuutena. Vain tällä tavalla voimme todella auttaa.

Lääkärinä pidän jatkuvasti yllä perusammattitaitoani opiskelemalla ja kouluttautumalla. Lisäksi olen valmistunut 2019 auktorisoiduksi seksuaalineuvojaksi ja tämän jälkeen olen jatkanut erilaisten terapeuttisten opintojen maailmaan. Tämä matka jatkuu edelleen.

Tervetuloa meille!

Jattan vastaanotto Gynekologipalvelu Vanamo on Sivutaskun kanssa yhteisissä tiloissa. Tästä Vanamon verkkosivuille.