AKUPUNKTIO APUNA ALKURASKAUDEN PAHOINVOINNISSA

Alkuraskauden pahoinvointi. Tuo klassinen ja joskus vähän odotettukin kanssakulkija raskauden ensiviikkoina..

Pahoinvointi on hyvin tavallista, mutta sen voimakkuus ja vaikutus arkeen vaihtelee paljon eri odottajilla sekä saman odottajan eri raskauksissakin. Yhdelle se tarkoittaa ajoittaista kuvotusta ja ruokahaluttomuutta, toiselle lähes koko päivän kestävää pahoinvointia, yökkäilyä tai oksentelua. Ensimmäiset olotilat tuntuvat monella jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana ja helpottavat tavallisesti raskauden edetessä, useimmilla ensimmäisen trimesterin päätyttyä. Tilastollisesti hankalinta pahoinvointi on raskausviikoilla 8-10.

Akupunktiota voidaan käyttää alkuraskauden pahoinvoinnin lievittämisen tukena. Yksi tunnetuimmista pahoinvoinnin hoidossa käytetyistä pisteistä on ranteen sisäpuolella sijaitseva PC6-piste, johon myös pahoinvointirannekkeiden teho perustuu. Neuloilla tehtävä hoito nähdään kuitenkin tehokkaampana ja samalla hoidossa voidaan käyttää useampaa pistettä. Tutkitusti osa odottajista saa akupunktiosta helpotusta, mutta akupunktion tutkiminen perinteisellä lääketieteessä suositulla kaksoissokkomenetelmällä on haastavaa, koska hoidettavat pisteet suunnitellaan aina juuri sinun oireidesi mukaan. Samat pisteet siis eivät siis välttämättä auta oksentajaa ja närästäjää. Erityisen hyväksi on todettu uusien pahoinvointilääkkeiden ja akupunktion yhdistelmä. Pahoinvoinnin oireet helpottivat eniten, kun niitä käytettiin yhdessä. Tämä ehkä hyvä muistaa, jos tuntuu, että lääke ei ihan täysin auta tai väsymyksen vuoksi et uskalla nostaa annosta.

Täällä Sivutaskulla pahoinvoinnin hoito akupunktiolla, kuten useimmiten muillakin täydentävillä hoidomuodoilla perustuu sarjahoitoon eli useampaan käyntiin. Lisäksi hoito jatkuu halutessasi kotona nastoin ja siemenin. Luonnollisesti voit samanaikaisesti käyttää pahoinvointirannekkeita ja jatkaa lääkehoitoa. Tavallisesti pahoinvoinnin hoitosarja sisältää kaksi käyntiä viikossa täällä Sivutaskulla. Ensimmäinen käynti on pidempi kuin jatkokäynnit, jotta löydetään just sopivat pisteet ja säädetään niitä tarvittaessa matkan varrella. Mutta sinä päätät mikä sopii just sulle.


Täällä vielä tutkimustietoa aiheen tiimoilta:

World Health Organization. WHO recommendations on antenatal care for a positive pregnancy experience: interventions for nausea and vomiting. WHO; 2016.

Jin B, Han Y, Jiang Y, Zhang J, Shen W, Zhang Y. Acupuncture for nausea and vomiting during pregnancy: A systematic review and meta-analysis. Complementary Therapies in Medicine. 2024;85:103079. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/39214380/

Hu Y, Yang Q, Hu X. The efficacy and safety of acupuncture and moxibustion for the management of nausea and vomiting in pregnant women: A systematic review and meta-analysis. Heliyon. 2024;10(2):e24439. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/38298660/

Wu X-K ym. Acupuncture and Doxylamine-Pyridoxine for Nausea and Vomiting in Pregnancy: A Randomized, Controlled, 2 × 2 Factorial Trial. Annals of Internal Medicine. 2023;176(7):922–933. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37335994/